SOOL

Suomen opettajaksi opiskelevien liitto


Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry on valtakunnallinen opettajaopiskelijoiden edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestö. Liiton tarkoituksena on edistää opetus- ja kasvatusalan opiskelijoiden yhteistä toimintaa koulutuksen kehittämiseksi, huolehtia opettajaopiskelijoiden valtakunnallisesta edunvalvonnasta sekä edistää opettajaksi opiskelevien työelämävalmiuksia. SOOL on paikallisten jäsenyhdistysten, eli esimerkiksi Pedago ry:n, kattojärjestö ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n erityinen opiskelijajärjestö. SOOLin jäsenet eivät ole ammattijärjestön jäseniä, mutta saavat SOOLin kautta lähes kaikki OAJ:n jäsenedut.

SOOLiin kuuluu yli 7 000 eri alojen opettajaksi opiskelevaa. Liiton ylintä päätäntävaltaa käyttää sääntömääräisesti kerran vuodessa kokoontuva liittokokous. SOOL on mukana vaikuttamassa opetus- ja kasvatusalan tulevaisuuteen laajalla yhteistyöllä päättäjien ja eri asiantuntijatahojen kanssa. 

SOOL tarjoaa jäsenistölleen henkilökohtaisia jäsenetuja ja pitää heidät ajan tasalla opetus- ja kasvatusalan ajankohtaisista ilmiöistä muun muassa järjestämällä webinaareja opettajankoulutuksessa usein vähäiselle huomiolle jäävistä teemoista.

Jäsenetuina mm.

  • Talvipäivät puoleen hintaan
  • Ilmaiset webinaarit
  • Kattavat vakuutukset, kuten ilmainen matkavakuutus
  • Matkustus- ja majoitusalennukset
  • Autoilu- ja matkustusalennukset
  • Opettaja-lehti
  • Opeopiskelija-lehti
  • Edunvalvonta- ja neuvontapalvelut
  • Työttömyysturva (voit alkaa kerryttämään työttömyyskassaa jo ennen valmistumista)

SOOLin aluetoimijat

SOOLilla on myös aluetoimijoita! Aluetoimijat toteuttavat paikallista jäsenpalvelua ja koulutustoimintaa yhdeksällä opettajankoulutuspaikkakunnalla. Aluetoimijaan voi törmätä esimerkiksi eri tapahtumissa!


Jyväskylän aluetoimijat

Anni Hakala

  • VO/LO/EO-opiskelijat (Pedagolainen, ole siis yhteydessä Anniin)
  • 0400 630773
  • anni.hakala@sool.fi

Veera Kolehmainen